Niin kauan kuin muistan, olen tuntenut olevani sisimmässäni yksin. Silloinkin kun olen ollut toisten seurassa, olen tuntenut sisältä olevani yksin. Se oli loputon yksinäisyys, johon ei löytynyt apua mistään. Silloin kohtaan Jeesuksen sisimpäni tyhjyydessä. Sisimpäni ei olekaan enää tyhjä ja pimeä. Siellä on paras ystäväni.  Saan vain sisimmässäni katsoa hänen silmiinsä. Silmäni täyttyvät kyynelistä. Minä olen sittenkin olemassa. Itken vain hänen sylissään. Aalto aallon jälkeen kipu ja tuska tulevat kyynelinä ulos minusta. Minä vain itken ja sen jälkeen vain nauran.  Koen kuinka ilo alkaa pulputa minusta. Olen niin iloinen, että olen olemassa ja näen sisimmässäni Hänen rakkauden täyteiset silmät. Hän on olemassa ja minä olen olemassa. Mikä onkaan ihmeellisempää? Voin todella tuntea ja nähdä Hänen rakkautensa. Olen iloinen, että olen olemassa. Voisin vain iloita siitä, että olen sittenkin olemassa.

Sinulle ystävä läheisin,

ojentaa tahdon lemmikin,

sinisen kuulaan kirkkauden

merkiksi kestävän rakkauden.

 

Ystävä, lempeä suloisin,

sinulle tuon ruiskaunokin.

tulvillaan sinistä valoa,

kiitoksen kirkasta paloa.

 

Vuosien jälkeen ojennan

sinulle hehkuvan daalian

syyspäivän leimun loistavan,

alati uuden ja ihanan (A-M Kaskinen)

 

Vaikka nousisin taivaaseen, sinä olet siellä, vaikka tekisin vuoteeni tuonelaan, sielläkin sinä olet. Sinulle ei pimeys ole pimeää, vaan yö on sinulle kuin päivänpaiste, pimeys kuin kirkas valo. Ps 139:8

Vapauteen Kristus meidät vapautti. Gal 5:1