Raamattukoulussa sain ensimäistä kertaa kuulla opetusta tunteiden parantumisesta. Huomasin, että sisälläni oli paljon negatiivisia tunteita. Päälläni oli ikäänkuin harmaa peitto. Ne tunteet oli vaikeita kohdata omassa itsessäni. Huomasin, että sisimpäni oli täynnä vihaa. En pystynyt tuntemaan juuri mitään hyviä tunteita. Tunsin usein ahdistusta ja pelkoa. Kiitin Jeesusta, että sain nostaa nämä tunteet hänelle ja luottaa siihen, että hän vie minut niistä läpi ja että tunteeni saavat parantua. Haluan saada niiden tilalle hyviä tunteita.

Rukouksessa tuli mieleen lapsuudesta tilanne, jossa en saanut näyttää mitään tunteita. Minun piti olla kuin robotti, näkymätön ja hiljaa. Minun piti olla kuin harmaa hiiri (väritön, hajuton ja mauton). Kaikki luovuus, into ja ilo katosivat. Jäljelle jäi vain harmaus, pelko, ahdistus ja hätä.

Sain jättää nämä tunteet ja kokemukset Herran käteen ja ottaa vastaan parantumistä häneltä. Hän otti ikäänkuin pois sen harmaan peiton.

Tyttö heittää ison, mustan paidan pois päältänsä. Hän sanoo: ”Haluan laittaa päälleni punaisen paidan.” Tyttö nousee ja juoksen ystäväänsä vastaan. ”Tiedätkö mitä?” Hän on ihan hengästynyt, kun hän juoksee niin kovaa ystävänsä syliin.  ”Tiedätkö minä osaan, minä pystyn. Minä olen kaunis. Minä olen iloinen. Tiedätkö se ei ollutkaan minun syyni? Minä en olekaan paha. Minä olen vihdoin onnellinen...” Hän hymyilee sanatulvalleni ja nostaa minut olkapäilleen. Sieltä näen kauas, kauas. On niin kaunista. Katson käsiäni ja varpaitani. Miten ihanaa onkaan olla olemassa!