Hannele Huovi

salattujen tunteiden,

näkymättömien vuosien,

pakenevien eleiden,

hylättyjen hetkien

jälkeen

ruma tyttö

näkee peilissä

Jumalan luoman

ihanan naisen.

Monet tarjotut

rakkaudet

löytävät

lopulta

vastaanottajan.

Isän tyttö on löytynyt (Isän tyttö, Solveig Hiltunen)

Isi pitää tyttöä kädestä kiinni. Tyttö hyppii ja pomppii innoissaan. Huomaan, että ole iloinen. Sinä vain hypit, tanssit ja naurat. Juoksemme kilpaa yhdessä. Katselemme yhdessä kuinka sorsaemo poikueineen kulkee hiekkatien poikki. Nojaat kylkeäni vasten.  Tunnet että olen niin vahva ja että rakastan sinua. Juoksemme ja leikimme yhdessä. Kun väsyt, tulet Isin syliin ja nojaat pääsi rintaani vasten ja tunnet ihanan pehmeän villapaidan poskeasi vasten. Ei ole mitään pelättävää. Minä nostan sinut vahvoille käsivarsilleni ja vien sinut kotiin. ”Kiitos Isi”, sinä sanot. Haluan antaa sinulle takaisin kaiken sen luovuuden, ilon ja innon, jotka vihollinen on sinulta varastanut.

Minä haluan sulkea sinut syliini ja nostaa taakat pois harteiltasi, että voit taas olla se tyttö, joka kerran olit. Se tyttö, joka ei tiennyt mitä pelko, tuska ja ahdistus on. Se tyttö, joka nauroi kun oli onnellinen. Se tyttö, joka tunsi miltä tuntuu olla iloinen ja miltä tuntuu olla surullinen. Se oli ennen kuin sinun sieluusi hiipi kuin varkain tyhjyyden tunne. Tunne, ettet enää tiennyt miltä tuntuu olla iloinen tai miltä tuntuu nauraa tai itkeä. Et enää pystynyt tuntemaan muuta kuin ahdistusta ja pelkoa aamusta iltaan ja illasta aamuun. Mutta minä tahdon antaa sinulle levon. Minä tahdon antaa sinulle kaikki ne menetetyt tunteet takaisin.

Se liekki palaa jo, mutta se ei vielä näy. Luulet, että se on yhä sammuksissa, mutta se elämäniloinen tyttö hyppii ja nauraa jo. Se on kuin lumilyhty. Se valo on siellä lyhdyn sisällä, niin sitä voi nähdä. Voit vain tuntea sisimmässäsi sen lämmön. Minä puhalsin sen liekin eloon ja se elää, Usko minua, se elää jälleen."

.

Pienen tytön sisimpään tulee tyhjyys. Niin suunnaton tyhjyys. Hän on vain varjo entisestä. Hän on kuin ilmeetön aave. Hän nousee ylös sängystä ja elää kuin robotti. Hänen elämänsä on sisäisesti kuollut. Liekki on sammunut. Ei ole toivoa, ei ole uskoa. On vain pimeys, tyhjyys, mykkyys ja toivottomuus. Kukaan ei edes huomaa eikä välitä, että pieni tyttö sisimmässäni, elämäniloinen, luottavainen, sosiaalinen tyttö on kuollut. Olen enää tyhjä kuori. En saa yhteyttä siihen mikä minussa syvimmiltään on totta.

Tyttö on yksin. Hän on eristäytynyt. Hän ei kuulu mihinkään. Hän ei ole mitään. Kaikki värit ovat kadonneet. Ei ole enää tyttöä. On vain ahdistus ja tuska. Suuri ja hallitsematon tuska. Hän jää vangiksi sisimpäänsä. Sisimmän tyhjyydessä kuuluu vain huuto, joka ei löydä tietä ulos. Huuto, joka jää sinne. Se on huutamaton huuto, joka ei löydä tietä ulos. Hän on mykkä. Hän ei pääse ulos. Hän ei voi tulla ulos. Hän rukoilee: ”Isä, puhalla liekki eläväksi. Anna minulle ääneni ja persoonallisuuteni takaisin. Anna minun olla minä. Hengitä ylleni.”

Paha olo kietoutuu kun verkko pienen tytön ympärille. Se kietoutuu yhä tiukemmin ja tiukemmin. Tyttö käpertyy kokoon. Hänen kasvonsa ovat tuskan vääristämät. Suloisen lapsen kasvot ovat jähmettyneet äänettömään huutoon. Hänen sisimmästään kuuluu lapsen huuto. Vain kaiku vastaa lapsen sisimmässä. Kukaan ei kuule. Lapsen huuto vaimenee. On vain tyhjyys. Ei ole elämää. On vain toivottomuutta, kuolemaa, häpeää ja tuskaa. On vain pimeyttä ja tyhjyyttä. En enää saa yhteyttä siihen mikä minussa syvimmiltään on totta. En ole enää kukaan. Elämäni on varastettu. Isä, pystytkö antamaan elämäni takaisin? Puhalla kuollut elämän liekki eloon!

Olin rukoillut, että: "Rakastatko sinä minua, vaikka en voi hymssä suin laulaa rakkaudestasi. Minä voin vain rääkyä ulos sisimmän tuskaani kasvojesi edessä. Voin vain huutaa ”apua”, uudestaan ja uudestaan. En pysty selviytymään tästä pahasta olosta. Haluatko sinä ottaa tällaisen ”paketin”. Etkö sinä halua sellaista ihmistä, joka on jo valmis ja kykenevä palvelmaan sinua? Sellaisen ihmisen, joka voi evankelioida kaduilla, saarnata, rukoilla ja olla palveluksessasi. Entä minä, kun en voi muuta kuin lattialla maaten huutaa sinua uudestaan ja uudestaan. Minä en voi saarnata, minä en jaksa evankelioida kaduilla, minulla ei ole voimia edes rukoilla toisten puolesta. Minä vain olen olemassa. En voi antaa sinulle mitään. Haluatko sinä silti minut?"

Hän vastasi pilke silmäkulmassa: "Tule, tänne viereeni, minulla on sinulle asiaa. Minä kaappaan sinut lämpimään rutistukseeni ja kutitan snua niin, että naurat maha kippurassa. Minä haluan juuri tämän paketin ja juuri tällaisena, sillä minä rakastan juuri sinua ja juuri nyt. Minä rakastan sinua omana lapsenani enkä sen vuoksi mitä teet tai et tee. Sinä et voi koskaan tehdä mitään sellaista, joka erottaisi sinut minun rakkaudestani, sillä minun rakkauteni on niin syvä, niin laaja, niin korkea ja niin syvä ja se riittää eikä se lopu. Se ei lopu silloin kun teet virheitä, se ei lopu vaikka tekisit syntiä, se ei lopu vaikka tekisit mitä tahansa. Eikä se lopu vaikket tekisi yhtään mitään.  Minun rakkauteni riittää. Tule luokseni ja anna minun rakastaa sinua ja anna minun pyyhkiä pois kyyneleesi.

Valo on minulle kuin lahja pienelle lapselle. Lapsi hyppii innoissaan ja odottaa saavansa lahjan. "Joko saa avata, joko saa avata" Hän on niin innoissaan tulevasta yllätyksestä:. "Isi, isi, minä haluan jo nähdä mitä siellä on." Hän hyppää Isin syliin. Isi pitää lahjaa korkealla ilmassa ja nauraa lempeästi: "Saat sen ihan kohta."

Valo on se, että sisäinen ja ulkonen maailmani saisivat olla yhtä. Se on sitä, että pystyisin ilmaisemaan itseäni siten, kun koen minulle olevan ominaista. Tällä hetkellä tunnen ikäänkuin olevani vankina itseni sisällä. Olen kuin robotti, joka nostaa työläästi yhtä kättä ja sitten toista kättä. Siinä ei ole sulvauutta ja joustavuuta. Se on niin jähmeää. Kaipaisin vapautta, että voisin todella käyttää huumorintajuani ja luovuuttani mitä sisälläni se on. Tällä hetkellä se on ikääkuin jumissa sisimmässäni Aurinko ei ole vielä noussut.

Odotan, että aurinko nousee ja koko maailmani kylpee auringossa. Se on niin lämmin ja ihana. On niin hyvä olla. Ei ole enää pimeää ja kylmää. Ei ole enää pilviä. On vain aurinko, joka paistaa täydeltä terältään.

Isä,

kuin myrskyn merkki,

uhkaava pelko,

viimeinen sana,

kurinpitokeino.

Odotahan, kun minun isäni tulee.

Isä

kuin lämmin tuuli,

turvallinen syli,

lohduttava puhe,

hyväksyvä nyökkäys.

Sellainen on minun Isäni. (Solveig Hiltunen, Isän tyttö)